Jalkapallo

Ajankohtaista

Olet täällä: Etusivu / Jalkapallo / Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA JALKAPALLOASIAA



Edustuksen kausi alkaa tänään 22.4.

Julkaistu 22.04.2022
Edustusjoukkueen toinen kausi Kolmosessa alkaa tänään perjantaina kovimmassa mahdollisessa paikassa, kun matkaamme Kauppiin TPV:n vieraaksi. Altavastaajana kauteen lähtevä IkU on taas vuoden viisaampi ja kokeneempi.

VIIME KAUSI

Kausi 2021 oli edustusjoukkueen ensimmäinen Kolmosessa. Kausi oli täynnä haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta kaikesta huolimatta kauden päätteeksi tavoite saavutettiin sarjapaikan säilymisen myötä. Viime kauden suurimmat valonpilkahdukset olivat Ben Vuralin otteet seuraan liittymisen jälkeen, Aleksi Inkisen huikaiseva suorittaminen pelistä toiseen ja joukkueen taisteluilmeen säilyminen läpi suohon verrattavien vaikeuksien läpi tarpomisen. Miinuspuolella taas olivat ennen kaikkea jatkuvat loukkaantumiset ja sairastelut, kun avauspeliä lukuun ottamatta jalkeille saatiin alati vaihteleva määrä pelaajia, jotka joutuivat usein pelaamaan puolikuntoisina ja itselleen vierailla pelipaikoilla.

Kolmonen on tällä kaudella todennäköisesti selvästi viime kautta tasaisempi. Tampere Unitedin juna porskutti läpi viime kauden Regions Cupin voittoon ja selvään nousuun Kakkoseen. Tässä kyydissä muille joukkueille jäi lähinnä statistin rooli, kun United ei kauden aikana menettänyt täydestä saaliista kuin kaksi pistettä. 16 ottelun jälkeinen maaliero 85-10 kertoo kaudesta kaiken oleellisen. IkU:n saaliiksi samasta ottelumäärästä jäi kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja 11 tappiota sekä maalieroksi 31-50. Lopullinen sijoituksemme 12 joukkueen sarjassa oli 10.


KAUDEN 2022 VASTUSTAJAJOUKKUEET

Tulevalle kaudelle Tampere United siis nousi Kakkoseen ja vastavuoroisesti Kolmoseen putosi TPV. Pato tippui kauden päätteeksi Neloseen ja JanPa luopui sarjapaikastaan. Näiden kahden tilalle Nelosesta nousivat sarjavoittaja FC Melody ja sarjakakkonen TamU/2.

Kolmosen joukkueet voidaan tälle kaudelle ennakkoarvailuissa jakaa neljään kastiin:

Voittajasuosikit: TPV, FC Haka j.

Haastajat: NoPS, TP-T, TamU/2

Sarjapaikan säilyttävät: PP-70, ACE, IkU, TKT

Putoamistaistelussa: Loiske, FC Melody, PJK

TPV ja FC Haka j. hyötyvät omasta, erittäin voimakkaasta juniorituotannosta. Nämä kaksi joukkuetta saavat aina jalkeille täyden kokoonpanon kovia pelimiehiä. NoPS on heikentynyt viime kaudesta, mutta on edelleen erittäin laadukas. TamU/2 taas hyötyy oman edustuksensa lennosta ja imagosta sillä, että joukkue on pelaajien keskuudessa erittäin houkutteleva. TP-T taas on pelannut samalla runkomiehistöllä Kolmosessa monta vuotta, eli joukkue pärjää rutiinilla ja varmuudella.

PP-70 ja TKT ovat myös säilyneet hyvin pitkälti muuttumattomina ja näin ollen ovat vahvoja keskikastin joukkueita. ACE vahvistui kahdella todellisella pelimiehellä, kun Teemu Ylinen ja Samuli Jortikka siirtyivät joukkueen vahvuuteen. Heikosta alusta huolimatta joukkue noussee keskikastin tuntumaan.

Loiskeen kokoonpano on arvoitus, mutta mikäli se ei ole selvästi vahvistunut viime kaudesta, joukkue joutuu todella taistelemaan sarjapaikastaan. PJK taas koki ylivoimaisesti kovimmat menetykset, kun joukkueen kolme ylivoimaisesti kovinta tähteä jätti seuran. FC Melody on listattu putoamistaisteluun puhtaasti siitä syystä, että se on nousijajoukkue ilman ylemmällä sarjatasolla pelaavaa edustusta.


PELAAJATILANNE

IkU koki tälle kaudelle useita menetyksiä. Seurasta lähtivät Joni Siivari, Teemu Ylinen (ACE), Matias Hauhia (KuuLa), Samuli Jortikka (ACE), Tapani Koskinen (NoPS) ja Juha Unkuri (TamU/2). Kovimpana iskuna voidaan pitää kapteeni Siivarin lähtöä, sillä usean kauden ajan joukkueen peli on perustunut Jonin ja Henri Kangasniemen ylivoimaiseen puolustuspeliin.

Toki menetyksiä on myös saatu korvattua. Joni Virtanen palasi seuraan yhden kauden tauon jälkeen, Valtteri Hautakoski on saanut terveysmurheet selätettyä ja viime kaudella kakkosjoukkueessa Seiskaa dominoinut Aleksi Nissilä siirtyy edustuksen vahvuuteen. Paluun pienen tauon jälkeen tekee myös Joonas Huhtaniemi. Uusina pelaajina joukkueeseen ovat liittyneet Santeri Oinonen, Nicklas Kirvesmäki, Jesse Nylander, Wasim Ajam ja Ahmed Aboshanab. Joukkueen kapteeniksi on valittu Markus Niemelä ja hänelle tueksi Aleksi Inkinen ja Ville Turunen.

Jesse Nylander tuo leveyttä maalivahtiosastolle. Tätä tarvitaan, kun Teemu Torkkola heinäkuussa astuu armeijan harmaisiin. Jesse on varma torjuja ja ohjaa edessään olevia pelaajia loistavasti.

Joonas Huhtaniemi on erittäin varmaotteinen toppari, joka muistetaan edustuksen paidasta myös parin vuoden takaa. Kykenee avaamaan peliä ja näkee kentän erittäin hyvin. Pelisilmänsä ansiosta on erittäin vaikea ohitettava.

Nicklas Kirvesmäki paikkaa Juha Unkurin laitapakkiosastolla. Loppumattomalla kunnolla varustettu Nikke pitää varmasti liikettä oikealla laidalla läpi koko kauden.

Aleksi Nissilä on erittäin juoksuvoimainen ja taitava pelaaja. Aikanaan Lapuan Virkiässä Kakkosta pelannut Aleksi kääntyy keskikentän keskustassa todella pienessä tilassa ja kykenee myös laidassa haastamaan todella räväkästi.

Wasim Ajam on monipuolinen taituri, joka kykenee pelaamaan keskikentän keskustassa tai laidalla. Nuoren miehen otteet ovat parantuneet joka treenissä ja harjoituspelissä FC Melodya vastaan nähtiin jo erittäin hyvää pelaamista. Usealla pelipaikalla pelaamaan kykenevät pelaajat ovat pitkässä sarjassa erittäin arvokkaita.

Santeri Oinonen taas paikkaa Samuli Jortikan lähtöä laiturina. Jos oli Samuli huikaisevan nopea pelaaja, niin eipä jää Santeri siinä hommassa kakkoseksi. Vasta 18-vuotias pelimies näyttää kauden aikana vielä mahtavia otteita.

Ahmed Aboshanab on isokokoinen hyökkääjä, joka paikkaa Tapani Koskisen lähtöä. Ahmed laukoo erittäin painavasti molemmilla jaloilla ja on kokonsa ja taitojensa puolesta erittäin vaikea pideltävä. Kun pääsee pelirytmiin ja joukkueen systeemiin kiinni, tulee varmasti ratkaisemaan pelejä.


KAUSI 2022

Nurmikenttien tilanteesta johtuen edustus aloittaa kautensa kuudella vierasottelulla. Näissä vastaan asettuvat esimerkiksi ACE, Loiske ja FC Melody, joiden kanssa taistellaan samoista sijoituksista. Ensimmäinen kotiottelu pelataan 8.6., jolloin Ikaalisiin vieraaksi saapuu PJK.

Lähtökohtaisesti ensimmäisen kuuden kierroksen jälkeen taskussa olisi hyvä olla vähintään kolme, mutta mielellään kuusi pistettä. Kun vertaa menneisiin kausiin, säilymiseen täydennysmenettelyn kautta on tarvittu noin 15 pistettä. Varmasti sarjapaikka säilyy, jos päätyy sijalle 9, jonka saavuttamiseksi pitää pelata noin piste/peli -kausi. Pää täytyy kuitenkin pitää kylmänä, sillä kauden päätösottelu pelataan 8.10., eli kausi on pitkä ja sitä ei voiteta tai hävitä vielä toukokuun aikana. Tuloksen kannalta merkityksellisin hetki kaudessa on elo-syyskuun kotiotteluputki, jolloin toivottavasti erittäin kovan kannustuksen myötä raavitaan tarvittavat pisteet sarjassa säilymiseen.


RATKAISU

Kausi ratkeaa kesän kotiotteluputkeen, jolloin luonnollisesti toivotaan koko Ikaalista saapuvaksi Urheilukentälle kannustamaan edustusta voittoon. Sarja on erittäin kovatasoinen ja tasainen, eli jokainen saavutettu piste pitää ansaita pelaamalla voittavaa jalkapalloa ilman yhtäkään taka-askelta.